19. maaliskuuta 2014

Pieni kourallinen treenivideoita ja kuulumisia

 Elikkä, viimeisimmästä päivityksestä on taas kulunut tovi. Muistellaas sitten, mitä tällä välin on tapahtunut.

Sain luvan laittaa piikkarit jalkaan helmikuun alussa. Voin kertoa, että tuntui oudolta vetää ne ensimmäistä kertaa jalkaan kuukausien tauon jälkeen. Ihan kuin olisin laittanut korkkarit jalkaan niin, että korko on vain päkiän kohdalla. Tunne oli kuitenkin hieno, vaikka juokseminen oli hyvin varovaista ja suorastaan hankalaa. Noh, nyt tuosta on kulunut se reilu kuukausi eteenpäin ja peruskuntoa on rakennettu NORMAALISTI vuoden tauon jälkeen jo neljättä viikkoa. On kyllä siistiä! Paljon joudun vielä tekemään jalan kanssa töitä, jotta sen hermotus palautuu uuden veroiseksi. Kuitenkin olen saanut huomata, että joissain liikkeissä leikattu jalka toimii paremmin kuin kaverinsa. Olen päässyt myös jo takaisin samoihin vauhteihin, missä olen parhaimmillani ollut. Treenejä on vielä ennen kesää paljon tekemättä ja yritänkin keskittyä juuri sen hetkiseen tekemiseen miettimättä kesää ja tulevaa kilpailukautta sen enempää. Välillä mielikuvilla on kuitenkin ihanaa ruokkia ajatuksia kilpailuista ja kaikesta siitä mahtavasta, minkä vuoksi treenataan vuoden ympäri.


Pitemmittä puheitta, ajattelin sisällyttää tähän postaukseen pienen määrän treenivideoita. Tässä on muutama, joita tein kuntoutuksen aikana ja sen jälkeen.


Moni kavereistani tai tutuista kyselee, mitä treenini oikein sisältävät. Monelle tulee yllätyksenä, että pikajuoksijan perustreeni sisältää paljon muutakin kuin sitä itse juoksua. Itselläni siitä osa on voimaa ja oheisharjoittelua, joilla pyritään pääsemään hyvään tekniikkaan ja parannettua niitä ominaisuuksia, joilla juoksu tulee mahdollisimman nopeaksi ja taidokkaaksi.


Korostan kuitenkin tässä olevan vain hyvin pieni kourallinen liikkeitä, mitä harjoitusohjelmani sisältää. Ja nämä videot ovat muuta kuin sitä itse juoksua.




Olen ollut aina melko hyvä vetämään leukoja, joten halusin haastetta tähän liikkeeseen pitämällä jalkoja n. 90 asteen kulmassa yläkroppaan.


Tässä hieman samoja lihasryhmiä kuin edellisessä. Vielä syksyllä en saanut nostettua jalkoja lainkaan maasta käsien varaan. Nyt se onnistuu!


Tässä jo hieman radalla tekemistä eli kyseessä on saksausloikka. Tämä on myös ollut aiemmin yksi hankala liike minulle. Kuitenkin syksyn kehonhallinta treenien avulla olen saanut pitoa kaikkeen tekemiseen. TÖITÄ KUITENKIN RIITTÄÄ VIELÄ!

Käyn huollossa vähintään kerran viikossa. Lähes joka kerta keksin jonkun uuden kysymyksen, kuinka voisin parantaa jotain osaa kehossani. Minullakin on tullut jo useita treenivuosia alle, mutta silti koen etten ole lähelläkään valmista pakettia. Juuri tuo tunne, että tuntee aina voivansa kehittää itseään on se juttu, mikä sytyttää oman paloni tähän hommaan. Eli kohti uusia kehityskohteita ja kesää lähdetään hyvillä ja pirteällä mielellä. Vielä on treenejä jäljellä, joten tehdään ne ensiksi ja katsotaan sitten, mitä siitä seuraa!










Maria